MIKSI ÄÄNESI
ON TÄRKEÄ
Matkustus

Matkustus EU-maissa
Noin 15 miljoonaa EU-kansalaista asuu toisessa EU-maassa kuin kotimaassaan. Monet meistä lomailevat muissa EU-maissa. Jos sinulla on kansallinen henkilökortti, et tarvitse edes passia, kun matkustat EU-maissa. Lisäksi sinun ei tarvitse jonotella rajatarkastuksissa, kun matkustat Schengen-alueella.

EU:n ulkopuolella matkustaminen
Jos joskus joudut vaikeuksiin jossakin EU:n ulkopuolella eikä Suomella ole siellä suurlähetystöä, voit mennä toisen EU-jäsenvaltion suurlähetystöön saadaksesi apua. Sinua kohdellaan aivan kuin olisit heidän maansa kansalainen Tosi hienoa siis, jos tulet pienemmästä maasta, jolla ei ole edustustoja kaikkialla maailmassa.

Halvempia lentoja ja enemmän oikeuksia
Nykyään lentoja voi löytää jopa 10 eurolla, mutta näin ei ole ollut aina. Kysy vaikka vanhemmiltasi. Lentämään pääsivät aiemmin vain varakkaat ja kuuluisuudet. EU muutti lakeja, rikkoi monopoleja ja lisäsi lentoyhtiöiden välistä kilpailua. Lyhyesti sanottuna – tervetuloa halvat lentoliput!
Lisätietoja
Lentäminen voi kuitenkin olla joskus hankalaa. Lennolle pääsy kielletty, lento peruutettu tai myöhässä, matkatavarat kateissa tai vahingoittuneet? EU-lait suojelevat oikeuksiasi. Jos esimerkiksi lennät Portugalista Hollantiin ja lentosi viivästyy paljon viime hetkellä, on lentoyhtiön katettava ateriat, yöpyminen ja saat 400 euron korvauksen.
Lisätietoja

Hyvästi verkkovierailumaksut
Onneksi olkoon diginatiivit! Verkkovierailumaksut poistettiin EU-maissa 2017. Se tarkoittaa, että maksat saman hinnan ulkomailla kuin kotona puheluista, tekstiviesteistä ja datan käytöstä matkapuhelimellasi, kun matkustat toisessa EU-maassa.
Voit siis lähettää onnistuneen instakuvan kaverille saman tien, eikä sinun tarvitse odottaa että pääset käsiksi hotellin tai ravintolan wifi-verkkoon. Eksyitkö uudessa kaupungissa? Avaa kartta kännylläsi ja löydä osoite ilman naurettavan suuren laskun pelkoa.